UUSI VUOSI 2018 - RUUSUNTERÄLEHTIHILLO & SAUTERNES- HYYTELÖ


Hillot ja hyytelöt sopivat erinomaisesti juustojen kanssa yhteen. Aika usein tietyt hillot on suunniteltu juurikin tiettyjen juustojen kanssa syötäväksi mutta niiden yhdistely on vapaata ja kaikkea kannattaa kokeilla. Nämä hillot valitsin omalle juustolajitelmalleni kaveriksi nyt jouluna ja toivottavasti näistä löytyy myös vinkkejä teille, kun teette omaa juustolajitelmaanne uutena vuotena. 




Kumpikin on täysin suomalainen tuote. Ruusuhillo tulee Huittisista ja Sauternes-hyytelö Porvoosta. Ruusuhillo tehdään käsityönä, itseviljellyistä ruusunterälehdistä ja siihen kerätään kutakin hillopurkkia kohden aina noin 100 kpl terälehtiä. Purkkihan on itsessään aika pienikokoinen mutta riittävä määrä kaikenkaikkiaan. Sauternes- hyytelö taas tulee Porvoon Hommanäsin kartanosta, jossa sitä on valmistettu jo vuodesta 1771. Se perustuu pitkälti valkoviiniin ja sen maistaakin hyvin hyytelöstä. Alkoholia siinä ei kumminkaan ole, joten sitä voi ihan turvallisesti syödä vähän enemmänkin. 

Sekä hyytelö että hillo sopivat juustojen kanssa mutta olen käyttänyt ruusunterälehtihilloa myös esimerkiksi vaniljajäätelön kanssa ja on muuten todella hyvä yhdistelmä.
Sauternes- hyytelö sopii myös hyvin ankan kanssa sekä ankanmaksan kanssa. Se korostaa omalla maullaan ankan rasvaisuutta, kumminkaan peittämättä ankan omaa makua.



Ajattelin laittaa vielä tähän mukaan lempi keksivalikoimani. Kantolan keksivalikoimassa on valikoitu 5 erilaista itsevalmistettua keksiä, jotka on erikseen katsottu mille juustolle mikäkin keksi sopii ja helpottaa täten juustojen valitsemista. Itse käytin niitä ihan kokeilemalla kaikkia keksejä erijuustojen kanssa mutta saa myös tehdä sen mukaan miten paketti neuvoo. Tämä sekä ylemmät hillo/hyytelö kannattaa ottaa uutena vuotena juustojen kanssa, jos juustoista tykkää. Eikä niiden tarvitse kuulua vain jouluun. Hyviä juustoja voi syödä vaikka joka viikko jos suinkin on mahdollista. :) 

RESEPTI & KUVAT BY: KOKKAAVA ISI 

Kommentit

Suosituimmat reseptini: